Tervetuloa!

Qazarat on vinttikoiria kasvattava kenneli virtuaalisessa Suomessa. Ajatus sisarkennelin perustamisesta on kutkutellut päässäni jo pitkään ja viimein elokuussa 2020 päätin tarttua tuumasta toimeen. Qazarat on siis perustettu Kennel Saragisin jatkoksi, jotta käytössämme olisi mahdollisimman hyvät tilat sekä laajasti jalostusmateriaalia. Meillä on juuri valmistuneet upeat hiekka- ja maastojuoksuradat, joilla tullaan varmasti näkemään menoa ja meininkiä.

Saragisin tavoin myös Qazaratissa kasvatetaan kymppiryhmäläisiä. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole hamstrata jalostusmateriaalia vanhempia koiria varten ja lytätä niitä yhteen, vaan luoda täysin uusia linjoja ja nostaa vinttikoiria enemmän maailmankartalle, ehkä jopa samalla niiden suosiota.

Kasvatamme siis FCI10 -ryhmän rotuja, mutta pääpaino meillä on englannin- ja venäjänvinttikoirissa sekä salukeissa. Jokaisen koiramme tavoitteena on kisata ja valioitua, jonka jälkeen niillä voidaan alkaa suunnittelemaan jälkikasvua. Realistinen määrä jokaiselle koiralle on yksi pentue, erityisen hienoilla koirilla saattaa olla kaksikin. Ennen kaikkea kuitenkin tärkeintä meille on terve ja hyväluonteinen perhekoira.

Vielä kerran tervetuloa!



karvaturrit.net      sähköposti





                          Tutustuthan myös muihin vinttikoirakasvattajiin?

              •  Saragis
              •  Stepmaker's
              •  Super Fast
              •  Gazer's
              •  Lasikeijun


© Qazarat 2020, alkuperäinen ulkoasu © M Layouts, ulkoasun kuvat Pixabay, free use
Tämä on virtuaalikenneli  |  This is a sim game kennel
Virtuaalikennel Qazarat